Projektiesittely Immi Hellénin luontorunojen kuvittamisesta.
Kuvakokeilu: Värillinen tausta ja yksinkertaiset suloiset hahmot.
-> Liikaa yksityiskohtia ja tuntuu pysähtyneeltä ja liian pienille lapsille suunnatulta.
Peltohiiren koti rakenteilla.
Päädyin kuitenkin siihen, että kirjassa eläimet eivät asu taloissa tai käytä vaatteita.
Yksityiskohtaista vai viitteellistä?
Ensimmäinen puu lehtineen ei tyydytä, vaan haen maalauksellisempaa jälkeä.
Metsän värit ja hämy alkavat löytyä.
Kuva yhdellä sivulla vai aukeamalla? -> Aukeaman kokoisena parempi.
Oikeanlaisen oravan etsintää.
Vasemmalla ensimmäinen versio hiiren pesästä, oikealla lopullinen versio. Kuvaa varten etsin valokuvia oikeasta peltohiiren pesästä ja poikasista, mutta referenssejä oli yllättävän vaikea löytää.
Kaksi erilaista versiota Peltohiiri -runon viimeisestä sivusta.
Tarinoiden pituus vaihtelee, hiirten tarinassa on neljä sivua. Miten rakentaa harmoninen kokonaisuus ja rakenne? Miten tarinat erottaa toisistaan ja mielenkiinto pysyy yllä?
Hiiressä hyvä alku, esim. väritys on ihan omanlaisensa. Kolmas sivu on raikas ja hauska,
mutta viimeinen sivu lopetuksena ei tunnu oikealta eikä sovi yhteen viereisen sivun kanssa.
Tikkaruno sarjakuvana. Kirja käännetään pystyyn jotta saadaan yksi pitkä kuva.
Rungossa on oksilla eroteltuina viisi sarjakuvaruutua.
Kesänaapurit -tarinan ensimmäinen aukeama.
Mäntyjä Kuoreveden kirkolla, Immi Hellénin kesäpaikan lähellä. Kuvitin tarinan samantapaiseen rantamaisemaan.
Jäniksen ja ketun runo alkaa aukeaman kuvituksella.
Ensimmäinen versio, jossa alku oli yhdellä sivulla. Kettu on tässä versiossa piilossa. Kettu esitellään kuitenkin jo viereisellä sivulla, joten jännitettä ei synny. Ketun voi yhtä hyvin näyttää heti kokonaan.
Runo jatkuu kokosivun kuvalla ja sivulla joka on jaettu kahteen kuvaan. Jäniksen valkoinen väri on hieman ongelmallinen. Jäniksen ja ketun vuoropuhelu tuntui luontevimmalta laittaa puhekupliin.
Tällaiseen yksinkertaisuuteen yritän pyrkiä, vaikka mieli tekisi lisätä tähänkin kuvaan yksityiskohtia.
Hankkeeni on kuvittaa Immi Hellenin tarinallisia runoja kuvakirjaksi ja tuoda sinänsä tuttuja runoja esille uudella tavalla.
Ajatus runojen jakamisesta useamalle sivulle ja niiden kuvittaminen tarinallisesti onnistui kuten olin ajatellutkin. Valitsemissani runoissa oli muutama, jotka sisälsivät vuoropuhelua ja näiden kanssa hain lähestymistapaa muita enemmän. Kokelin itselleni vieraampaa sarjakuvamaista kuvitusta ja se tuntuikin virkistävältä ja toimivalta.
Toivoin että useamman tarinan kokonaisuus antaisi mahdollisuuden kokeilla hieman erilaisia tyylejä ja lähestymistapoja. Minulle on ollut ominaista tehdä runsaita ja yksityiskohtaisia, täyteen ahdettujakin kuvia ja nyt pyrin siitä tietoisesti pois. Vaikka olen käyttänyt kuviin paljon aikaa, olen todella yrittänyt olla ylityöstämättä niitä. Tunnen oivaltaneeni uusia, jälkikäteen tosin melko itsestäänselviä asioita erityisesti sivujen rakantemisesta. Oivallukset on kuitenkin pitänyt tehdä käytännössä kokeilemalla, yrityksen ja erehdyksen kautta.
Kirjan runot ovat luontoaiheisia ja koko projekti sai alkunsa halusta kuvittaa minulle tärkeitä luonto- ja eläinaiheita. Runoissa eläimet esitetään inhimillistäen, mutta todellisuuteen pohjautuen. Jouduin miettimiään paljon sitä perusasiaa, miten esitän eläimet. Paljonko niitä inhimillistän? Kuinka yksityiskohtaiseksi piirrän metsän? Teenkö tarkkaa taustatyötä esimerkiksi kasvien kukkimisen ajankohdista, vai luotanko intuitioon ja kuvaan metsää mielikuvina? Koin myös ahdistusta siitä, onko tekopyhää kuvittaa idyllistä metsää, kun todellisuus on avohakkuita ja puisto-oravia. Jaanko valheellista turvallisuuden tunnetta kuvittamalla vanhaa metsää jota ei enää kohta ole? Lopulta löysin tasapainon sadun ja toden välistä. Kuvaan tunnistettavaa ja arkista lähimetsää, joka herättää turvallisella tuttuudellaan toivottavasti myös uteliaisuuden. Suloisilla eläimillä herättelen empatiaa ja herkillä metsäkuvilla kannustan kunnioittamaan luontoa.
Kuvittaja 