Kuvitusportfolio

Olen tutustunut Immi Hellénin (1861-1937) tuotantoon kouluikäisenä, kun paikkakunnan oman runoilijan tuotantoa luettiin ja laulettiin tai esitettiin näytelminä. Myöhemmin selvisi että nämä runot tunnettiin kaikkialla Suomessa, mutta niiden kirjoittajaa ei niinkään.

Immillä on kuitenkin ollut oma vaikutuksensa suomenkielisessä runoudessa, lukutaidon levittämisessä ja jopa luontosuhteen kehittymisessä. Hänen runonsa ovat edelleen tunnettuja, mutta tuotannon laajuus yllättää. Luontorunojen lisäksi hänen kynästään ovat lähtöisin esimerkiksi

Pieni nokipoika vaan, uunin piippuun katoaa…
Jäi toiset aamulla nukkumaan, kun otin konttini naulastaan…
Kello löi jo viisi, lapset herätkää…
Maan korvessa kulkevi lapsosen tie…

Kirjaa suunnitellessani kävin läpi Immin tuotantoa ja löysin useita luontoaiheisia runoja, jotka ovat hyvin kertomuksellisia, osa kokonaisia runomittaisia tarinoita. Runoissa on myös paljon toisiinsa liittyviä aiheita, joista oli mahdollista muodostaa useamman runon kokonaisuuksia.

Koostin runoista teoksen, joka ei ole perinteinen kuvilla koristeltu runokirja, vaan pikemminkin iltasatuteos, jonka lyhyitä kuvitettuja riimitarinoita on mukava lukea ääneen. Valtaosa valitsemistani runoista on sellaisia, joita ei ole aiemmin julkaistuihin kirjoihin kuvitettu, toki mukana ovat myös kaikkien tuntemat klassikot Oravan pesä ja Peipon pesä.

Immin luontorunoissa esiintyy ihmismäisesti puuhailevia ja ajattelevia eläimiä, mutta runoissa on kuitenkin vankka pohja todellisessa metsässä ja sen elämässä. Päädyin kuvittamaan eläimet melko luonnollisina, ilman vaatteita tai taloja. Eläinten esittämistä inhimillistettyinä usein kritisoidaan, mutta Immin runojen sanoma luonnon ja sen eläinten puolesta on hyvin ajankohtainen ja tärkeä tänäkin päivänä. Runot on kirjoitettu yli sata vuotta sitten, mutta ne pystyi kuvittamaan tämän päivän näkökulmasta, koska metsissä edelleen onneksi on peippoja ja oravia. Onko näin vielä seuraavan sadan vuoden päästä?

Runoista voi lukea myös oman aikansa kaikuja. Kaksikielisen Immin oli aikoinaan mahdollista päästä tyttökouluun, mutta kaikille avoimia kansakouluja oltiin vasta perustamassa. Immi suuntasi opiskelemaan kansakoulun opettajaksi heti kun se oli mahdollista ja teki kirjailijauransa opettajana toimimisen ohessa.

Jyväskylän opettajaseminaarista saadut arvot kasvatuksesta ja sivistyksestä ovat luettavissa myös runoista. Runoissa on enemmän ja vähemmän kasvatuksellista sisältöä, mutta taiteellinen työ ja opetustyö ovat kulkeneet muiltakin osin rinnakkain. Kun Immi oli toimittamassa Alakansakoulun lukemistoa vuonna 1930, kolmasosa tuon kirjan teksteistä oli hänen omaa tuotantoaan, eli näillä runoilla on ruokittu hyvin laajasti myös lukutaitoa.

Runoja ei ole uuteen kirjaan millään tavalla modernisoitu, vaan mukana on vanhahtavaa ilmaisua ja outoja sanoja. En usko että metsänväen kielellinen rikkaus etenkään lapsilukijoita häiritsee, vaan yhdessä kuvituksen kanssa metsä ja sen kertomukset ottavat mukaansa ja toivottavasti innostavat jatkamaan tarinoita omassa lähimetsässä.